joulujuttuja jouluun hurahtaneille ennen joulua ja joulun jälkeenkin

lauantai 25. joulukuuta 2010

Joulupäivä


Olemme siirtyneet joulupäivään, aatto vietetty ja pukki kävi.
Lanttuloora oli hyvää jälleen ja rosolli ja lohi.
Luumurahkaa vedettiin päälle minkä mahanahka antoi
myöden. Hyvin antoi. Voi hyvänen aika miten ihmisen
pitää sitä ruokaa mättää. Pakkasta on ollut ihan
kohtuullisesti tai siis liikaa. Hautuumaakierroksella
oli -25 ja rapiat päälle. Tänään onneksi vain -15.
Kävimme äidillä ja isällä jouluaterialla kuten
tavallisesti, siellä sai äidin oma tekemää lanttulooraa.
Että se oli ihanata taase, ensi vuonna uudestaan.

Mun Weisteen paremmat pallot jälleen joulukuusessa.



Mun joulukukkani on joulutähti tänä vuonna.
Itse ostin tuliaisiksi tänä vuonna tulilatvoja+muratti koreja ja
sypressejä, ne on aina ihania.


Jouluikoni

Varsinainen joulupäivä eli ensimmäinen joulupäivä on 25. joulukuuta. 
Sitä seuraa seuraa 26. joulukuuta eli tapaninpäivä(toinen joulupäivä), pyhän Stefanoksen muistopäivä.
Nämä molemmat ovat useimmissa Euroopan maissa virallisia pyhäpäiviä.
 Muista juhlapäivistä poiketen myös julkinen liikenne loppuu
Suomessa lähes kokonaan iltapäivällä jouluaattona.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti