joulujuttuja jouluun hurahtaneille ennen joulua ja joulun jälkeenkin

maanantai 28. marraskuuta 2011

JOULUMEININKIÄ MAAILMALLA

Tällä viikolla eri puolilla maailmaa on aloiteltu joulun juhlakautta kuusia pystytellen. Brasiliassa valaistiin lauantaina ennätyskuusi, eli historian korkein kelluva joulupuu. Kansanjuhlassa sytytettiin 85-metrisen kuusen kolme miljoonaa lamppua ilotulituksin.
Toisenlaista ennätystä väittää pitävänsä japanilainen kultakuusi. Sanomalehti Daily Mailin esittelemä teos on koristeineenkin puhdasta kultaa. Arvoarvio on 1,5 miljoonaa euroa.
Perjantaina myös Valkoinen talo Washingtonissa sai kuusensa. Amerikkalaismedia seurasi Yhdysvaltain presidenttiperheen näytösluonteista kuusentarkastusta pihapiirissä, mutta todellisuudessa avustajat valitsivat yksilön jo kuukausi sitten wisconsinilaiselta tilalta.
Ruotsista on tullut tutuksi ikävä jouluperinne polttaa Gävlen olkipukki, mutta osansa saa myös skoonelaisen Anderslövin virallinen joulukuusi. Ruotsalaismedian mukaan kuusi on sahattu poikki useana vuonna, viimeksi torstaina (voi-voi-voi! tuhmia liikkeellä).

kelluva kuusi Rio de Janeirossa, Brasiliassa
Cävlen olkipukki (vielä voimissaan ja polttamattomana)
Valkoisen talon perinteinen joulukuusi tuotiin hevoskärryillä komiasti perille.
japanilainen 1,5 milj. euron arvoinen kultakuusi
- onkohan niillä kassakaappi tällaiselle?











1 kommentti: